Kolumnit
 

 

Käsitys eläimistä on muuttunut

Viime vuosikymmeninä länsimaisten ihmisten käsitys eläimistä on muuttunut siten, että eläimet ja ihmiset mielletään lähempänä toisiaan oleviksi, arvoltaan saman tai lähes saman arvoisiksi. Toki on eroa eri ihmisten välillä, mutta selvää merkittävää arvon lähentymistä on tapahtunut. Tämä kävi erityisen konkreettisesti ilmi joitakin vuosia sitten eräässä eläinlääkäreiden opinahjossa, opiskelijoiden suuttuessa, kun joillakin opettajilla oli hyvin perinteinen eli ihmisiin nähden eriarvoinen näkemys tuotantoeläimistä opetuksessaan. Tämä johti ilmiön tutkimiseen ja ymmärtämyksen lisääntymiseen. 

Myös tuottajien ja virkamiesten/asiantuntijoiden näkemykset ovat vuosien varrella muuttuneet heijastaen yhteiskunnassa yleisesti tapahtunutta ja edelleen tapahtuvaa asennemuutosta. Kotieläintuottajien jalat ovat todennäköisesti eniten maan päällä, koska he sattuneesta syystä ovat käytännössä eniten tekemisissä eläinten kanssa. Se ei silti tarkoita sitä että kaikki kotieläintuottajien näkemykset olisivat ”oikeita”. Näkemyksien muokkautumista tapahtuu kaiken aikaa, puolin jos toisin. 

Edellä mainitun kehityksen seurauksena ovat eläinten hyvinvointiasiat viime vuosina nousseet entistä enemmän esille esimerkiksi EU:ssa ja WTO:n jatkeessa OIE:ssä (WTO=Maailman kauppajärjestö, OIE= Kansainvälinen eläinten tautijärjestö). Toki myös kauppapoliittiset intressit vaikuttavat näiden organisaatioiden kiinnostukseen tuotantoeläinten hyvinvointia kohtaan. 

OIE:n Eläinten hyvinvointi työryhmä on toiminut noin 4-5 vuotta. Työryhmällä on useita alatyöryhmiä, joissa on mm. laadittu standardeja eläinten kuljetuksille maitse ja meritse, sekä standardeja eläinten teurastamiselle ravinnoksi tai tappamiselle tarttuvien tautien leviämisen ehkäisemiseksi. Näitä kehitetään edelleen. Lisäksi työryhmä on ottanut käsittelyyn ravinnoksi käytettävien kalojen ja muiden vesissä elävien ravintoeläinten hyvinvoinnin sekä seuraeläinten, eläintarhaeläinten sekä laboratorioeläinten hyvinvoinnin. Tavanomaisten kotieläinten pitopaikkojen suositukset ovat myös työn alla. Eläinlääkäreiden koulutusohjelmiin on tarkoitus saada kaikkialla maailmassa hyvinvointikoulutusta. Maailmanlaajuisesti on myös tarkoitus kehittää hyvinvointitietokeskusten verkosto. 

EU komissiossa on kehitelty EU:n eläinten hyvinvointitoimintaohjelmaa vuosille 2006 - 2010, jossa punaisena lankana on se, että eläinten hyvinvointi ei ole ongelma vaan mahdollisuus! (Ruotsalaisessa tutkimuksessa on todettu että parhaiten kannattavilla tiloilla oli paras eläinten hyvinvointi!) EU:ssa on ainakin suunnitteilla nykyisten minimi säädösten hiomista, hyvinvointitutkimuksen priorisointia, hyvinvointi indeksien kehittämistä, eläinten hoitajien ja kuluttajien informointia hyvinvointiasioista sekä kansainvälisten eläinten hyvinvointia edistävien aloitteiden tukemista. 

Osallistuin OIE:n hyvinvointityöryhmän työhön heinäkuussa IDF:n edustajana (IDF= Kansainvälinen meijerijärjestö). Minuun teki vaikutuksen työryhmän jäsenten suuri tietotaito. Mukana oli eläinten hyvinvointijärjestöjen edustus, erilaisten opinahjojen eläinten hyvinvointi asiantuntijoita, elinkeinojen edustajia jne. Työryhmä ei tietenkään voi kokonaan välttää poliittista peliä ja eri maiden oman kauppapoliittisen etunsa vaalimista, mutta sellainen tunne tuli, että työryhmä tekee tosissaan työtä.

Laura Kulkas

Takaisin [+]


 
         
etusivu valionainen teemat kolumnit palaute